Hae tästä blogista

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ally Condie - Tarkoitettu

"Mihin suuntaisin yössä, nyt kun tiedän miten pääsen lentoon? Siipeni eivät ole valkeita sulkia vaan vihreät, vihreää silkkiä, joka väräjää tuulessa ja hulmuaa kun liikun - kun teen ensin ympyrää, sitten viivaa, sitten kuvoita jotka keksin itse. Pimeys takanani ei pelota, eivät 
myöskään tähdet edessäni." Näillä sanoilla alkaa huikea Tarkoitettu- trilogian ensimmäinen osa. Trilogian kaksi muuta osaa ovat Rajalla ja Perillä.

Takakannesta:
17- vuotias Cassia elää uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka pukeutuvat, missä työskentelevät, milloin kuolevat, Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille heidän kumppaninsa.
     Cassialle valittu poika on hänen hyvä ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai salaperäinen Ky? Uskaltaako Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?

Mielipiteeni kirjasta:
Kirja oli paikoittain mukaansa tempaava, vaikka ensimmäisen osan juoni ei ollut selkeä. Toista osaa lukiessani juoni oli selkeämpi, ensimmäinen osa on kuin avaus koko sarjalle. Suosittelen kirjan lukemista jokaiselle, joka on lukenut ja tykännyt Nälkäpelistä.
    Voin vain sanoa, että mielenkiintoinen näkemys tulevaisuuden maailmasta, mutta toivon, että se ei tulisi näyttämään tältä. Dylan Thomasin ja Alfred Tennysonin runot olivat ihania ja sopivat tähän kirjaan täydellisesti. Annan kirjalle arvosanan 8½.

Tässä Dylan Thomasin runon ensimmäinen säe.

Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla,
vanhuuden pitäisi palaa ja kirota illan saapuessa, 
riehua valon kuolemaa, raivota raivoamalla.